Eri firmoilla kumit ovat eri värisiä ja eri paksuisia. Käytin tähän harmaata Chocolate Baroquen kumia, koska se on paksuinta, jota minulla on (musteen levittäminen on helpompaa), se on kohtalaisen tasalaatuista ja sitä jää aika paljon (leimakuvat ovat aika väljästi levyillä). Minulla on sellainen tahmea Tack'n Peel levy, jota käytän muutenkin leimatessani noilla unmounted-leimoilla, ja sen avulla kuminpalaset saa leimaksi. Tein ensi sinistä taustaa sen kummemmin muotoilemattomilla riekaleilla, vastaavista löytyy kuva täältä ja täältä. Sitten kaivelin tähtiä, jotka olen joskus leikellyt, asettelin ne ATC-pohjan päälle ja nostin Tack'nPeel-levyn avulla musteen levitykseen. Musteen levitin molemmissa tapauksissa vaahtomuovilla tuputtamalla enkä suoraan mustetyynystä, jotta saisin rauhallisemman taustan.
Kuvasta näkyy, että ylhäällä oikealla yksi tähti jäi leimaantumatta. Se johtuu siitä, että taustakumien paksuus vaihtelee, eli tuo olikin ohuempi kuin muut. Nypin muut irti levystä, ja leimasin sen uudelleen. Tuon tahmakalvon läpi näkee riittävästi, että pystyi sijoittamaan leiman kohdalleen. Leimakuva ja teksti ovat VivaLasVegaStampsin, samoin kuin vaaleanpunainen taustakumi, josta tuo valmiiseen korttiin kiinnitetty tähti on leikattu.
Toimii ja hyvin! Tuloksena on oikein kiva kortti (ihana hiiri!)
VastaaPoista